| 1 | Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta, |
| 2 | Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy. |
| 3 | Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen. |
| 4 | Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole? |
| 5 | Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse. |
| 6 | Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen. |
| 7 | Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen: |
| 8 | Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa, |
| 9 | Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis. |
| 10 | Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on? |
| 11 | Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu, |
| 12 | Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa. |
| 13 | O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. |
| 14 | Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee, |
| 15 | Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas; |
| 16 | Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni? |
| 17 | Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni. |
| 18 | Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa, |
| 19 | Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat. |
| 20 | Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä. |
| 21 | Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä. |
| 22 | Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä. |
