| 1 | Hopialla on hänen lähtemisensä, ja kullalla sia, jossa valetaan. |
| 2 | Rauta otetaan maasta, ja kivistä vaski valetaan. |
| 3 | Pimeydelle asetti hän lopun, ja kaiken täydellisyyden hän tutki, niin myös kiven, joka paksussa pimeydessä on, ja kuoleman varjon. |
| 4 | Siitä vuotaa senkaltainen osa, että ympäriasuvaiset ei taida siitä jalkaisin käydä ylitse: se tyhjetään ihmisiltä ja vuotaa pois. |
| 5 | Vilja kasvaa maasta, jonka alla se muutetaan niinkuin tuulelta. |
| 6 | Saphiri löydetään muutamista paikoista, ja maan kokkareita, joissa kultaa on. |
| 7 | Sitä polkua ei ole yksikään lintu tuntenut, eikä variksen silmä nähnyt. |
| 8 | Ne ylpiät sikiät ei ole sitä sotkuneet, eikä jalopeura käynyt sen päällä. |
| 9 | Kädellä kallioon ruvetaan, ja vuoret ylösalaisin kukistetaan. |
| 10 | Ojat lasketaan kallioista, ja kaikkein kalliimmatkin näkee silmä. |
| 11 | Virrat estetään juoksemasta, ja ne ilmoitetaan, mitkä näissä peitetyt ovat. |
| 12 | Mutta kusta taito löydetään, ja kussa on ymmärryksen sia? |
| 13 | Ei yksikään ihminen tiedä hänen siaansa, eikä löydeta elävien maasta. |
| 14 | Syvyys sanoo: ei se ole minussa, ja meri sanoo: ei se ole minun tykönäni. |
| 15 | Ei hänestä anneta kultaa, eikä hopiaa punnita sen hinnaksi. |
| 16 | Ei Ophirin kulta, eli kalliit Onikin ja Saphirin kivet ole verratut hänen kanssansa. |
| 17 | Kulta ja kallis kivi ei taideta siihen verrattaa, eikä se taideta vaihetettaa kultaisiin astioihin. |
| 18 | Ramot ja Gabis ei ole mitään sen suhteen: se pidetään kalliimpana päärlyjä. |
| 19 | Topatsi Etiopiasta ei ole siihen verrattava, ja puhtain kulta ei maksa mitään sen suhteen. |
| 20 | Kusta siis taito tulee? ja kussa on ymmärryksen sia? |
| 21 | Hän on peitetty kaikkein elävien silmistä, ja salattu taivaan linnuiltakin. |
| 22 | Kadotus ja kuolema sanovat: me olemme korvillamme kuulleet hänen sanomansa. |
| 23 | Jumala tietää hänen tiensä, ja hän tuntee hänen siansa. |
| 24 | Sillä hän katselee maan ääriin, ja näkee kaikki, mitä taivaan alla on, |
| 25 | Niin että hän antaa tuulelle hänen painonsa ja vedelle hänen mittansa. |
| 26 | Koska hän asetti sateelle määrän ja pitkäisen tulen leimauksille hänen tiensä, |
| 27 | Silloin näki hän sen ja luki sen: hän valmisti sen ja myös tutki sen, |
| 28 | Ja sanoi ihmiselle: katso, Herran pelko on taito; ja karttaa pahaa on ymmärrys. |