| 1 | Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan; |
| 2 | Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet; |
| 3 | Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet, |
| 4 | Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa: |
| 5 | He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta. |
| 6 | He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa. |
| 7 | Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä, |
| 8 | Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä. |
| 9 | Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla. |
| 10 | He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni. |
| 11 | Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois. |
| 12 | Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua. |
| 13 | He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta. |
| 14 | He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle. |
| 15 | Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse. |
| 16 | Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet. |
| 17 | Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa. |
| 18 | Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä. |
| 19 | Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan. |
| 20 | Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole. |
| 21 | Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla. |
| 22 | Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti. |
| 23 | Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu. |
| 24 | Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa. |
| 25 | Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää. |
| 26 | Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli. |
| 27 | Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt. |
| 28 | Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan. |
| 29 | Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani. |
| 30 | Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet. |
| 31 | Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi. |
