| 1 | Jesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku. |
| 2 | Niinkuin prophetaissa kirjoitettu on: katso, minä lähetän minun enkelini sinun kasvois eteen, joka on valmistava sinun ties sinun etees. |
| 3 | Huutavan ääni on korvessa: valmistakaat Herran tietä, tehkäät hänen polkunsa oikiaksi. |
| 4 | Johannes kasti korvessa ja saarnasi parannuksen kastetta syntein anteeksi antamiseksi. |
| 5 | Ja hänen tykönsä meni ulos koko Juudean maakunta ja Jerusalemin asuvaiset, ja kastettiin kaikki häneltä Jordanin virrassa, tunnustain syntinsä. |
| 6 | Ja Johannes oli puetettu kamelin karvoilla, ja ympäri hänen suoliansa oli hihnainen vyö, ja söi heinäsirkkoja ja metsähunajaa, |
| 7 | Ja saarnasi, sanoen: se tulee minun jälkeeni, joka on minua väkevämpi, jonka en minä ole kelvollinen kumarruksissa kenkäin rihmaa päästämään. |
| 8 | Minä tosin kastan teitä vedellä; mutta hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä. |
| 9 | Ja tapahtui niinä päivinä, että Jesus tuli Galilean Natsaretista ja kastettiin Johannekselta Jordanissa. |
| 10 | Ja kohta kuin hän astui vedestä ylös, näki hän taivaat aukenevan ja Hengen tulevan alas hänen päällensä niinkuin kyyhkyisen, |
| 11 | Ja ääni tuli taivaasta: sinä olet minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin. |
| 12 | Ja Henki ajoi hänen kohta korpeen. |
| 13 | Ja hän oli siellä korvessa neljäkymmentä päivää, ja kiusattiin perkeleeltä, ja oli petoin seassa; ja enkelit palvelivat häntä. |
| 14 | Mutta sitte kuin Johannes oli vankiuteen annettu ylön, tuli Jesus Galileaan, saarnaten Jumalan valtakunnan evankeliumia, |
| 15 | Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi. |
| 16 | Ja kuin hän käveli Galilean meren tykönä, näki hän Simonin ja Andreaksen hänen veljensä laskevan verkkoa mereen: (sillä he olivat kalamiehet:) |
| 17 | Ja Jesus sanoi heille: seuratkaat minua, ja minä teen teidät, että te tulette ihmisten kalamiehiksi. |
| 18 | Ja he jättivät kohta verkkonsa ja seurasivat häntä. |
| 19 | Ja kuin hän sieltä vähää edemmä kävi, näki hän Jakobin Zebedeuksen pojan ja Johanneksen, hänen veljensä, parantavan venheessä verkkojansa. |
| 20 | Ja hän kutsui kohta heitä. Ja he jättivät isänsä Zebedeuksen venheeseen palkollisten kanssa, ja seurasivat häntä. |
| 21 | Ja he menivät sisälle Kapernaumiin; ja hän meni kohta lepopäivinä synagogaan, ja opetti. |
| 22 | Ja he hämmästyivät hänen opetustansa; sillä hän opetti heitä voimallisesti, ja ei niinkuin kirjanoppineet. |
| 23 | Ja heidän synagogassansa oli ihminen riivattu saastaiselta hengeltä, ja hän huusi, |
| 24 | Sanoen: voi, mitä meidän on sinun kanssas, Jesus Natsarealainen! tulitkos meitä hukuttamaan? Minä tunnen sinun, kukas olet, Jumalan pyhä. |
| 25 | Ja Jesus nuhteli häntä, sanoen: vaikene ja mene ulos hänestä. |
| 26 | Ja kuin se saastainen henki repäisi häntä ja huusi suurella äänellä, niin hän läksi ulos hänestä. |
| 27 | Ja he hämmästyivät kaikki, niin että he kyselivät keskenänsä, sanoen: mitä tämä on? mikä uusi oppi tämä on? Sillä hän käskee myös voimalla saastaisia henkiä, ja he kuulevat häntä. |
| 28 | Ja hänen sanomansa kuului kohta ympäri kaiken Galilean lähimaakunnan. |
| 29 | Ja he menivät kohta ulos synagogasta ja tulivat Simonin ja Andreaksen huoneeseen, Jakobin ja Johanneksen kanssa. |
| 30 | Mutta Simonin anoppi makasi vilutaudissa, ja he sanoivat hänestä kohta hänelle. |
| 31 | Ja hän meni ja nosti häntä, ja rupesi hänen käteensä, ja vilutauti jätti hänen kohta; ja hän palveli heitä. |
| 32 | Mutta ehtoona, kuin aurinko laski, toivat he hänen tykönsä kaikkinaisia sairaita ja perkeleiltä riivatuita, |
| 33 | Ja koko kaupunki tuli kokoon oven eteen. |
| 34 | Ja hän paransi monta, jotka sairastivat moninaisia tauteja, ja hän ajoi ulos paljon perkeleitä, eikä sallinut perkeleiden puhua; sillä he tunsivat hänen. |
| 35 | Ja huomeneltain sangen varhain ennen päivää, kuin hän nousi, meni hän ulos. Ja Jesus meni erinäiseen asiaan ja rukoili siellä. |
| 36 | Ja Simon riensi hänen perässänsä ja ne jotka hänen kanssansa olivat. |
| 37 | Ja kuin he löysivät hänen, sanoivat he hänelle: jokainen etsii sinua. |
| 38 | Ja hän sanoi heille: menkäämme lähimmäisiin kyliin, että minä sielläkin saarnaisin; sillä sitä varten olen minä tullut. |
| 39 | Ja hän saarnasi heidän synagogissansa, koko Galileassa, ja ajoi ulos perkeleitä. |
| 40 | Ja hänen tykönsä tuli spitalinen, rukoili häntä, lankesi polvillensa hänen eteensä ja sanoi hänelle: jos sinä tahdot, niin sinä voit minun puhdistaa. |
| 41 | Ja Jesus armahti häntä ja ojensi kätensä, rupesi häneen ja sanoi hänelle: minä tahdon, ole puhdas. |
| 42 | Ja kuin hän sen oli sanonut, niin spitali läksi hänestä kohta pois, ja hän tuli puhtaaksi. |
| 43 | Ja Jesus haasti häntä, ja lähetti hänen kohta pois tyköänsä, |
| 44 | Ja sanoi hänelle: katso, ettes kellenkään mitään sano, mutta mene, osoita itses papille ja uhraa puhdistukses edestä ne, mitkä Moses käski, heille todistukseksi. |
| 45 | Mutta kuin hän meni ulos, rupesi hän paljon saarnaamaan ja ilmoittamaan sitä asiaa, niin ettei hän sitte taitanut julkisesti kaupunkiin mennä; mutta oli ulkona erinäisissä paikoissa, ja joka taholta tultiin hänen tykönsä. |