| 1 | Niin minä siis todistan Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen edessä, joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, hänen ilmestyksessänsä ja valtakunnassansa: |
| 2 | Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella; |
| 3 | Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät, |
| 4 | Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat. |
| 5 | Mutta valvo sinä kaikissa, kärsi ja kestä vaivoissa, tee evankeliumin saarnaajan työ ja toimita virkas täydellisesti. |
| 6 | Sillä minä jo uhrataan ja minun pääsemiseni aika lähestyy. |
| 7 | Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon pitänyt. |
| 8 | Tästedes on minulle tallelle pantu vanhurskauden kruunu, jonka Herra, vanhurskas tuomari, sinä päivänä minulle antaa, mutta ei ainoastansa minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestystänsä rakastavat. |
| 9 | Ahkeroitse, ettäs pian minun tyköni tulet; |
| 10 | Sillä Demas antoi minun ylön ja halasi tätä maailmaa ja meni Tessalonikaan, Kreskens Galatiaan, Titus Dalmatiaan. |
| 11 | Ainoastaan Luukas on minun kanssani. Ota Markus tykös ja tuo häntä kanssas; sillä hän on sangen tarpeellinen minulle palvelukseen. |
| 12 | Tykikuksen minä lähetin Ephesoon. |
| 13 | Se hame, jonka minä Troadassa Karpuksen tykö jätin, tuo tullessas ja kirjat, mutta liiatenkin pärmäkirjat. |
| 14 | Aleksander vaskiseppä on minulle paljon pahaa tehnyt: Herra maksakoon hänelle hänen työnsä jälkeen! |
| 15 | Jota sinä kavahda; sillä hän on kovin meidän saarnojamme vastaan ollut. |
| 16 | Minun ensimäisessä edesvastauksessani ei yksikään minun kanssani ollut, vaan kaikki antoivat ylön minun; (älköön se heille olko soimattu!) |
| 17 | Mutta Herra oli minun puolellani ja vahvisti minun, että saarna minun kauttani piti vahvistettaman, ja kaikki pakanat piti sen kuuleman; ja minä pelastettiin jalopeuran suusta. |
| 18 | Ja Herra pelastaa minun kaikesta pahasta teosta, ja auttaa taivaalliseen valtakuntaansa, jolle olkoon kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! |
| 19 | Tervehdi Priskaa ja Akvilaa ja Onesiphorin perhettä. |
| 20 | Erastus jäi Korintiin, mutta Trophimon minä jätin Miletoon sairastamaan. |
| 21 | Ahkeroitse ennen talvea tulla. Sinua tervehtii Eubulus, ja Pudens, ja Linus, ja Klaudia, ja kaikki veljet. |
| 22 | Herra Jesus Kristus olkoon sinun henkes kanssa! Armo olkoon teidän kanssanne, amen! |