| 1 | "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani. |
| 2 | Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä. |
| 3 | Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni? |
| 4 | Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle. |
| 5 | Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät. |
| 6 | Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut. |
| 7 | Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo. |
| 8 | Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno. |
| 9 | Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa. |
| 10 | Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne. |
| 11 | Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi. |
| 12 | Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä. |
| 13 | Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, |
| 14 | minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'. |
| 15 | Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella? |
| 16 | Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa." |
