| 1 | "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin. |
| 2 | Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt |
| 3 | puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata; |
| 4 | he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret. |
| 5 | Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan. |
| 6 | Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa. |
| 7 | Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat- |
| 8 | nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois. |
| 9 | Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut; |
| 10 | he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni. |
| 11 | Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni. |
| 12 | Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan. |
| 13 | He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa; |
| 14 | niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin. |
| 15 | Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi. |
| 16 | Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. |
| 17 | Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää. |
| 18 | Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie. |
| 19 | Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi. |
| 20 | Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun. |
| 21 | Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi. |
| 22 | Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa. |
| 23 | Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu. |
| 24 | Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa? |
| 25 | Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää? |
| 26 | Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys. |
| 27 | Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut. |
| 28 | Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. |
| 29 | Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani. |
| 30 | Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat. |
| 31 | Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi." |
